TRAL-blogi: Työnantajan ylimielisyys ajoi yliopiston henkilöstön lakkoon2.3.2018

Koko julkinen sektori on ollut jo kuukausia myllerryksessä, kun työehtosopimukset kaikilla sektoreilla olivat katkolla tammikuun lopussa.

Neuvottelut olivat kaikilla aloilla hankalat, niin kuin neuvottelut monesti ovatkin. Julkisen sektorin työntekijöiden palkat laahaavat perässä, eikä yksi neuvottelukierros sitä valitettavasti ratkaise. Tällä kertaa palkansaajien viesti oli kuitenkin selvä: julkiselle sektorille kuuluu samat korotukset kuin yksityisellekin sektorille. Tämä olikin sitten hankalampi seikka, kun taloustilanne on mikä on, varsinkin kunnissa.

Tästä huolimatta kunta-alalla saatiin suhteellisen nopeastikin sopimus aikaiseksi, ratkaisu joka oli suhteellisen tasapainoinen kaikille osapuolille. Neuvottelutulos on aina kompromissi, eikä kukaan osapuoli voi kaikkea saada. Tämän tunnistettiin pöydän molemmin puolin ja vain pari päivää kunnan neuvottelutuloksen jälkeen sopimus syntyikin sekä valtiolle että kirkolle.

Jäljelle jäi yliopistosektori, missä neuvottelut ovatkin olleet kerrassaan mahdottomat. Neuvotteluissa työnantajaa edustava Sivistystyönantajat ry kertoivat jo heti alkuvaiheessa ainoan tavoitteensa eli palkkausjärjestelmän uudistamisen. Heidän näkemyksensä mukaan muista tavoitteista ei keskustella, ennen kuin tämä tavoite on saavutettu. Palkansaajat halusivat kuitenkin neuvotella laajemmin tavoitteista ja neuvottelut katkesivat useaan otteeseen ennen kun ne edes ehtivät kunnolla alkaa.

Sivistystyönantajat suostuivatkin lopulta puhumaan rahasta. Palkankorotusehdotus oli kuitenkin kuin suora isku vyön alle. Prosentit olivat kaukana muista saaduista neuvottelutuloksista – ja neuvottelut katkesivat toistamiseen.

Ensimmäistä kertaa historiassa yliopistojen neuvottelut ajautuivat sovitteluun saakka ja työtaisteluvaroitusten jälkeen siirryttiin asiaa ratkomaan valtakunnansovittelijan toimistoon.
Palkansaajajärjestöt keräsivät rivinsä kasaan ja järjestövalmiutta nostettiin. Viesti kentältä oli selvä – tuemme neuvottelijoita myös nyt, tiukan paikan tullen – ja olemme valmiita lakkoon jos mikään muu ei auta!

Sovittelija yhdessä neuvottelijoiden kanssa teki kaikkensa ja yömyöhään tiistaina 27.2  valtakunnansovittelija jätti osapuolille sovintoesityksen. Tarjottu sovintoesitys, kuten sovintoesitykset aina, oli kompromissi. Vastauksia siihen pyydettiin osapuolilta seuraavana päivänä 28.2. kello 14.00 mennessä.

Julkisen alan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO yhdessä muiden palkansaajajärjestöjen kanssa oli valmis hyväksymään esityksen. Vihdoin työrauha henkilökunnalle, ajateltiin. Mutta EI, Sivistystyönantajat päättivätkin hylätä valtakunnansovittelijan esityksen. Hylkäämällä esityksen he tekivät kaikille selväksi sen, ettei heillä ole halua kehittää yliopistojen työoloja yhteistyössä työntekijöiden kanssa. Sovintoesityksen hylkääminen käytännössä tarkoitti sitä, että Helsingin yliopiston lakko toteutui 28.2. Ensimmäistä kertaa historiassa yliopistojen professorit olivat lakossa, siinä missä muukin henkilökunta.


Helsingin yliopiston henkilöstöä 28.2. Porthanian edustalla.

Lakot uhkaavat yliopistosektorilla laajeta, sillä palkansaajat ovat jättäneet helmikuussa kaksi muutakin työtaisteluvaroitusta. Ellei sopuun päästä, toteutuvat lakot kuudessa yliopistossa 7.3. ja seitsemässä yliopistossa ja niiden harjoittelukouluissa 14.3. Neuvottelujärjestömme JUKO on toistaiseksi pidättäytynyt hyväksymästä muita julkisen sektorin neuvottelutuloksia tukeakseen yliopistosektorin tilannetta.

Emme voi kuin toivoa, että Sivistystyönantajat ymmärtäisi, että työntekijöitä pitäisi arvostaa ja että ainoastaan sopimalla päästään mahdollisen hyvään tulokseen!


Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa pääsopijajärjestönä yli 200 000 akavalaista kunta-alan, valtion, kirkon ja yliopistojen neuvotteluissa. TRAL on JUKOn jäsen Julkisen sektorin esimiehet ja asiantuntijat JEAn kautta. TRALin jäsenistä noin 12 prosenttia työskentelee julkisella sektorilla.

Neuvottelutilanteen etenemistä voi seurata JUKOn sivuilta ja sosiaalisen median kanavista. Lisäksi lähetämme tietoa alalla työskenteleville jäsenillemme myös sähköpostitse. Huolehdithan siis, että työpaikka- ja yhteystietosi ovat ajan tasalla jäsenrekisterissämme. Yliopistosektorin työriidan sovittelu jatkuu sunnuntaina 4.3.



Teksti ja lisätiedot:

Elin Blomqvist-Valtonen

Asiamies

040 775 3040

[javascript protected email address]

@blomqvist_elin