Artikkelit

Aika irrota arjesta24.6.2019

Kun vastuut ja säännöt ovat kesälläkin selvät, voi lomasta nauttia hyvällä omallatunnolla.

 

Löydä oma lomarytmisi 

Asiantuntijat jakavat yhä useammin lomansa moniin jaksoihin, ja esimerkiksi kesälomaviikkojen säästäminen syyspimeille yleistyy. Jokaisella on yksilöllinen rytminsä, joka kannattaa etsiä, jos omaan loma-aikaansa voi vaikuttaa: toiset kaipaavat irti arjesta loska-aikaan, mutta myös pitkä kesäloma parhaiden säiden aikaan sopii monelle. Toinen yleistyvä tapa on aloittaa ja lopettaa loma keskellä viikkoa. 

Aivan pieniksi jaksoiksi lomaa ei välttämättä kannata pilkkoa. Jos arki on aiheuttanut uupumusoireita tai univaikeuksia, voi aivojen ja kehon fysiologisessa palautumisessa kulua parikin viikkoa. Stressaantuneen kannattaa siksi lomailla kerralla riittävän pitkä aika, jotta arkirutiineista pääsee kunnolla irti. Silloin jaksaa paremmin myös etsiä kuormitusta vähentäviä ratkaisuja loman jälkeen. 

Laskeudu lomalle rauhassa

Jos vain mahdollista, kannattaa kiire katkaista jo hieman ennen lomaa. Näin arjesta pääsee irti nopeammin, ja palautuminen vauhdittuu. Optimaalisessa tilanteessa ennen lomaa olisi hyvä saada tärkeimmät työt pakettiin tai delegoitua eteenpäin siten, että lomalle jäädessään voi luottaa kaiken hoituvan. Myös loman aikana hoidettavaksi jäävät asiat kannattaa suunnitella, sopia ja kirjata ylös. Yllätyksinä putkahtavat tehtävät saattavat häiritä palautumista, etukäteen sovitut tehtävät sopivat useammille. 

Suunnittele töihin paluu jo ennen lomaa

Ensimmäisten päivien tehtävät kannattaa suunnitella jo ennen lomaa. Mikä jää kesken? Mitä pitäisi saada heti työn alkaessa aikaan? Kun tehtävät kirjaa ylös, on ensimmäisten työpäivien ohjelma selvä, eikä sitä tarvitse miettiä loman viimeisinä päivinä. 

Loman jälkeen on syytä olla armollinen itselleen ja työkavereille – onnistuneen loman merkki on, että työasiat ovat päässeet jo vähän unohtumaan. On aivan luonnollista, että rutiineihin ja esimerkiksi istumiseen totuttelussa voi mennä ensimmäisellä viikolla aikaa. 

Sopikaa joukolla pelisäännöt, joita kaikki noudattavat

Kun työpaikalla on sovittu selkeät lomasäännöt, voivat lomalaiset rentoutua huolettomammin. Esimiehillä ja työyhteisöllä onkin tärkeä roolinsa loman onnistumisessa. Yhdessä kannattaa sopia ainakin siitä, kuka kulloinkin vastaa ja mistä. Silloin tiedetään, milloin kukin on sitoutunut vastaamaan tarvittaessa ja milloin voi olla vapaalla ilman päivystysroolia. Lisäksi puhumalla lomien aikaiset tehtävät jakaantuvat yleensä tasapuolisesti, ja kaikki pääsevät myös nauttimaan vapaista.


Juttua varten haastateltiin vanhempaa tutkijaa Sampsa Puttosta Työterveyslaitokselta. Juttu on julkaistu Tradenomi-lehden numerossa 2/2019. 
 

Teksti: Salla Salokanto