Ajankohtaista

Osaamisen kehittäminen ja palkka-avoimuus lisäävät työpaikkojen vetovoimaa19.5.2018

Useilla toimialoilla kärsitään työvoimapulasta ja samalla kilpailu osaajista kiristyy. Jatkossa yritysten kilpailutekijöiksi muodostuvat myös osaamisen kehittäminen, vaikuttamismahdollisuudet työaikoihin ja -tehtäviin sekä palkkapolitiikan läpinäkyvyys.

- Kilpailtaessa osaajista yritysten on kiinnitettävä huomiota moneen eri osatekijään, mutta yksi keskeinen kilpailutekijä on palkkaerojen tasaaminen, sanoo valtuuston puheenjohtaja Jaana Carlenius. - Palkkasalaisuus ruokkii osaltaan erityisesti niin sanottuja selittämättömiä palkkaeroja.

Tradenominaisten ja -miesten välinen palkkaero on 635 euroa  miesten hyväksi. Palkkaeroa osittain selittävät erot eri toimialoille ja tehtäviin sijoittumisessa, mutta edelleenkin selittämätön palkkaero tradenomien keskuudessa on 7,1 prosenttia.

- Tavoittenamme on poistaa selittämättömät palkkaerot sukupuolesta riippumatta, Carlenius jatkaa. - Parhaiten tähän päästään avoimella palkkapolitiikalla sekä sillä, että jäsenillämme on selkeä käsitys palkkojen määräytymisestä ja riittävästi tietoa palkoista.

Eri toimialojen osaajapulaan lääkkeksi on esitetty muunmuassa koulutuksen aloituspaikkojen lisäämistä sekä muuntokoulutusta.

- Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaista osaamista jo pelkästään digitalisaationkin takia, hallituksen puheenjohtaja Niko Aaltonen sanoo. - Koulutusjärjestelmä tuottaa uutta osaamista työmarkkinoille, mutta aloituspaikkoja lisäämällä lisäosaamista on saatavilla vasta useamman vuoden kuluttua koulutuksen alkamisesta, muistuttaa Aaltonen.

- Muuntokoulutus on keskeinen elementti osaamisen kehittämisessä ja siinä ammattikorkeakouluilla on tärkeä rooli, Aaltonen toteaa. - Samalla myös yritysten on huolehdittava olemassaolevan henkilöstönsä kouluttamisesta, jotta korkea ja ajantasainen osaaminen säilyy. Osaamisen kehittäminen on yhtälailla yksilön, työelämän kuin koulutussektorin yhteispeliä, summaa Aaltonen.

Työelämän kehittämisestä keskustellaan tänään Tradenomipäivässä. Alustajina mm. toimittaja Anna Perho sekä IT-alan vaikuttaja Taneli Tikka. Tilaisuuden ohjelmaa voi seurata verkossa kello 10.30-16.30 välillä osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=qq1BytcdLK4.

Lisätiedot:

Niko Aaltonen, hallituksen puheenjohtaja
p. 040 512 2836

Jaana Carlenius, valtuuston puheenjohtaja
p. 040 560 4556