Naistradenomit pyytävät 14 % pienempää palkkaa kuin miehet

24.1.2017

Sukupuolten välinen palkkaero tradenomien osalta kaventui hieman verrattuna edellisvuoteen. Keskipalkalla mitattuna nais- ja miestradenomien välinen palkkaero on 612 euroa kuussa miesten eduksi. Palkkaeroon vaikuttavat muun muassa erilainen sijoittuminen erilaisiin tehtäviin ja toimialoille. Tradenomiliitto TRALin tutkimuksessa kävi ilmi, että yksi osatekijä palkkaeroihin ovat  myös naisten pienemmät palkkapyynnöt.

- Palkkaeron kaventuminen tradenominaisten ja miesten välillä on hyvä uutinen, sillä tradenomien osalta ero on viime vuosina pelkästään kasvanut, sanoo puheenjohtaja Niko Aaltonen. – Mutta on huolestuttavaa, että palkkaerot syntyvät osin jo työnhakuvaiheessa, Aaltonen huomauttaa.

Tutkimuksen mukaan miestradenomit pyytävät keskimäärin 14 prosenttia enemmän palkkaa asematasosta riippumatta ja toteutunut palkkataso on saman suuruinen. Palkkapyynnöt ovat miehillä keskimäärin 433 euroa korkeampia kuin naisten ja toteutunut palkka on keskimäärin 410 euroa suurempi kuin naisilla.
 
– Kannustamme naistradenomeja hakeutumaan heti uran alkuvaiheessa asiantuntijatehtäviin ja muodostamaan palkkaneuvontamme avulla realistisen palkkapyynnön, sanoo palvelu- ja kehitysjohtaja Tomi Kouva. - Jo opiskeluaikana voidaan edistää naisten ura- ja palkkakehitystä kattavalla urasuunnittelulla, johon myös korkeakoulujen kannattaa panostaa, Kouva muistuttaa.

Nais- ja miestradenomien palkkaeroon vaikuttavat monet tekijät, kuten erilainen sijoittuminen eri tehtäviin ja toimialoille. Lisäksi miehet ovat naisia useammin tulospalkkauksen piirissä, millä on merkittävä vaikutus palkkatasoon. Edelleen naisten palkat ovat myös huomattavasti tasaisempia kuin miesten.  

- Palkkakartoitusten merkitystä työpaikoilla ei pidä vähätellä ja niihin on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota, Aaltonen muistuttaa. - Myös perhevapaiden nykyistä tasaisempi jakautuminen auttaisi merkittävästi naisten asemaa työmarkkinoilla. Perhevapaisiin liittyvää päätöksentekoa ei voi enää lykätä hamaan tulevaisuuteen ja kannustammekin nykyistä hallitusta paneutumaan asiaan jo tällä hallituskaudella, rohkaisee Aaltonen.

Lisätiedot:
Niko Aaltonen, puheenjohtaja
p. 040 512 2836

Tomi Kouva, palvelu- ja kehitysjohtaja
p. 050 321 9589


Vuotuisen jäsentutkimuksen mukaan tradenomien keskipalkka on 3533 euroa kuukaudessa, ammattivuosia on kertynyt keskimäärin 9 vuotta. Tradenomikunnasta yli puolet (68%) on naisia ja keski-ikä on kaikilla 35 vuotta. Tradenomeista valtaosa (89%) työskentelee yksityisellä sektorilla, suurimpia toimialoja ovat teknologiateollisuus (14%), kaupan ala (11%) sekä finanssiala (9%). Asiantuntijatehtävissä työskentelee lähes puolet (48%), johdon ja keskijohdon tehtävissä vajaa 22% ja loput toimihenkilötehtävissä. Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy TRALin toimeksiannosta.

Tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan liiton verkkosivuilla helmikuun alussa ja se jaellaan täysjäsenille Tradenomi 1/2017 lehden liitteenä huhtikuun alussa. Muistathan myös, että palkkaneuvontamme auttaa jäseniämme palkkatason kartoituksessa!