Ajankohtaista

Ammattiliitot: Liian harva uskaltaa puuttua kokemaansa seksuaaliseen häirintään11.2.2019

Useampi kuin joka kymmenes kyselyyn vastanneista oli kokenut työssään seksuaalista häirintää. Naisista häirintää on kokenut 18 prosenttia, miehistä 7 prosenttia. Heistä vain alle puolet on uskaltanut ryhtyä toimenpiteisiin. Tämä käy ilmi kymmenen asiantuntijoita ja esimiehiä edustavan akavalaisen liiton toteuttamasta seksuaalista häirintää koskevasta kyselystä.

Harva ryhtyy toimenpiteisiin koettuaan seksuaalista häirintää. Jopa 54 prosenttia häirintää kokeneista vastaajista ei ollut ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin häirinnän takia. Lisäksi 24 prosenttia ei tiennyt, kenen puoleen voi kääntyä, mikäli kohtaa seksuaalista häirintää.

- Selvästi koetaan, ettei häirintää kannata ottaa puheeksi. Seksuaalisen häirinnän ehkäisemisessä ja siihen puuttumisessa keskeisin vastuu onkin työpaikkatasolla. Työpaikoilla pitää ottaa ehdoton nollatoleranssi seksuaaliseen häirintään ja rakentaa selkeät toimintatavat häirintätilanteiden käsittelyyn, sanoo liittojen tutkimusyhteistyötä koordinoinut erityisasiantuntija Piritta Jokelainen Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuista.

Sukupuoli, ikä ja työntekijän asemataso ovat yhteydessä seksuaalisen häirinnän kokemuksiin. Häirintäkokemukset ovat naisilla miehiä yleisempiä ja alle 40-vuotiailla yleisempiä kuin vanhemmissa ikäryhmissä. Johtajissa on suhteellisesti vähemmän seksuaalista häirintää kokeneita kuin alemmilla asematasoilla.

- Naisissa on suhteellisesti miehiä enemmän seksuaalista häirintää kokeneita kaikissa ikäryhmissä ja kaikilla asematasoilla. Sukupuoli näyttää olevan yhteydessä myös siihen, kuinka häirintään koetaan voitavan puuttua. Naisista pienempi osuus kuin miehistä koki voivansa puuttua seksuaalisen häirintään ilman pelkoa, kertoo tutkija Joonas Miettinen.

Tutkimuksen tulokset auttavat ammattiliittoja tukemaan häirinnästä vapaan työelämän kehittämistä ja häirintätapauksiin puuttumista.

- Vastaajat toivoivat ammattiliitoilta aktiivista tiedottamista ja koulutusta seksuaalisen häirinnän tunnistamisesta, ehkäisemisestä ja häirintään puuttumisesta. Kyselyn toteuttaneet akavalaiset liitot panostavatkin tänä vuonna henkilöstön edustajien koulutuksessa seksuaaliseen häirintään liittyvien ilmiöiden ja toimintatapojen käsittelyyn, kertoo Jokelainen.

Kyselyn toteuttivat akavalaiset ammattiliitot Agronomiliitto, Akavan Erityisalat, DIFF – Ingenjörerna i Finland, Insinööriliitto, Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu, Suomen Ekonomit, Tekniikan akateemiset TEK, Tradenomiliitto TRAL, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ja Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY. Kysely toteutettiin syyskuussa 2018. Vastaajia oli yhteensä 8106, joista työvoimaan kuuluvia oli 7556. Kyselyn analyysin toteutti tutkija, YTM Joonas Miettinen.

Lue koko raportti tästä

Lisätiedot:

Elin Blomqvist-Valtonen

Asiantuntija

040 775 3040

[javascript protected email address]

@blomqvist_elin