Ammattikorkeakoulujen osaamista on kunnioitettava

21.5.2015

Ammattikorkeakoulujen tärkeää roolia ammatillisen korkeakoulutuksen ja omaleimaisen osaamisen, tutkimuksen ja työelämän kehittäjänä on kunnioitettava uudistuksia tehtäessä, Akava muistuttaa. Ilman ammattikorkeakouluja ei voida luoda joustavia opinpolkuja, synnyttää uusia innovaatioita ja parantaa Suomen kilpailukykyä.

– Tätä tietoa ja osaamista ei saa tuhota säästöjen tai minkään muunkaan syyn nimissä. Tarvitsemme tulevaisuudessakin sekä ammatillisesti että teoreettisemmin orientoituneita osaajia. Erityisesti taloudellisesti huonoina aikoina tarvitsemme entistä enemmän panostuksia erilaiseen osaamiseen ja innovointiin niin koulutuksessa kuin työelämässä, puheenjohtaja Sture Fjäder sanoi AMK-päivillä Tampereella.

Akava on vaatinut järjestelmällisesti, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut tekevät nykyistä enemmän yhteistyötä sekä keskenään että yli sektorirajan.

– Rakenteet eivät ole Akavalle pyhää, mutta osaaminen on. Resursseja voidaan ja tuleekin säästää tiivistämällä yhteistyötä ja tekemällä asioita yhdessä sekä uudistumalla ja kehittymällä. Vain näin taataan työelämätarpeiden mukainen osaaminen niin kansainvälisesti kuin kansallisesti. Korkeakoulukentän uudistamisessa tulee kuitenkin edetä sisällöt – ei seinät – edellä, Fjäder sanoo.

Fjäder on erittäin huolestunut Tampereen vararehtorien aikeesta yhdistää korkeakoulut, koska hanke näyttää tuhoavan ammatillisen korkeakoulutuksen. Asia on tärkeä, koska kyse ei ole vain yhden alueen mallista, vaan nyt käydään keskustelua koko Suomen korkeakoulutuksen suunnasta. Opiskelijoiden opintopolkujen on voitava risteillä joustavammin, mutta perustan on oltava selvä.

– Ei se ole korkeakoulutuksen kehittämistä, että sen toinen puoli hävitetään. Vararehtoreiden selvitys osoittaa, että yliopistot eivät edelleenkään tiedä tai arvosta riittävästi sitä työtä, mitä ammattikorkeakouluissa tehdään. Kakkua ei voida yhtä aikaa syödä ja säästää eli lopettaa ammattikorkeakoulututkinnot ja säilyttää niiden tuottama osaamisen profiili, Fjäder korostaa.

Akava kannattaa korkeakoulukentän rakenteellista ja laadullista kehittämistä. Suomessa on yhä melko pirstaloitunut korkeakouluverkko, jonka sisällä opetetaan samoja oppiaineita ja tieteenaloja vähäisessä määrin useassa korkeakoulussa. Kaikkia nykyisen lainsäädännön mahdollistamia yhteistyömahdollisuuksia ei vielä hyödynnetä korkeakoulusektoreiden sisällä tai niiden välillä.

Akava pitää myös hyvänä hallitusneuvotteluista kantautuneita tietoja EU- ja ETA-alueen ulkopuolisista maista tuleville opiskelijoille asetettavista lukukausimaksuista, mutta peräänkuuluttaa laajempia toimia koulutuksen kilpailukyvyn parantamiseksi.

– Jos suomalaisesta koulutuksesta halutaan aidosti tehdä vientituote, ei sitä yksin lukukausimaksuilla ratkaista. Kansainväliset markkinat voi unohtaa, jos Suomella ei ole myydä laadukasta ja monipuolista koulutusjärjestelmää ja kilpailukykyisiä koulutustuotteita, Fjäder toteaa.

www.akava.fi