Tradenomit työelämässä

Tradenomit työskentelevät moninaisissa työelämän asiantuntijatehtävissä, valtaosa yksityisellä sektorilla.

Tradenomitutkinnon monipuolisuus näkyy myös sijoittumisessa työelämään. Tradenomeja työskentelee kaikilla toimialoilla ja sektoreilla, sijoittuen laajasti eri tehtäväluokkiin ja asematasoille. Tradenomeista n. 75 % työskentelee asiantuntija-, esimies- ja johtotehtävissä.

Suurimmat tradenomeja työllistävät alat

Toimialat (Tradenomien jäsentutkimus 2022)

Tradenomien työllisyystilanne

Jäsentutkimuksemme mukaan 91 % tradenomeista on työ- tai virkasuhteessa. Vuonna 2020 vastaajista 6 % oli työttömänä tai lomautettuna. Yrittäjinä toimi 2 % tutkimukseemme vastanneista.

Ajankohtaiset katsaukset korkeakoulutettujen työttömyystilanteesta löytyvät Akavan sivuilta