Akavan jäsenmäärä jatkoi kasvuaan

1.3.2017

Akavan liittojen kokonaisjäsenmäärä oli vuoden vaihteessa 607 254. Kasvua edelliseen vuoteen oli 10 307 jäsentä. Kokonaisjäsenmäärään sisältyy 115 091 opiskelijajäsentä, joiden lukumäärä kasvoi 3 361 henkilöllä, sekä 59 192 eläkeläisjäsentä.

– Jäsenmäärän kasvu on hieno asia. Se kertoo, että monet kokevat liittojen tarjoaman tuen tarpeelliseksi. Taustalla on myös se, että ammattiliitot kehittävät toimintaansa jatkuvasti jäsentensä tarpeiden pohjalta, arvioi järjestöjohtaja Risto Kauppinen.

Jäsenmäärien kehitys vaihtelee liitoittain. Lukumääräisesti merkittäviä kasvajia olivat tällä kertaa Kuntoutusalan asiantuntijat, Tradenomiliitto TRAL, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Suomen Ekonomit, Suomen Lääkäriliitto sekä Akavan sairaanhoitajat ja TAJA.

– Jäsenmäärän kasvattaminen on luonnollisesti vaikeampaa, jos paljon liiton jäseniä siirtyy eläkkeelle, alan virkoja vähennetään tai sen opiskelijoiden aloitusmäärät korkeakouluissa laskevat, Kauppinen toteaa.

Akavan jäsenmäärä kasvoi merkittävästi huhtikuussa 2016, kun Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL hyväksyttiin Akavan 37. jäsenjärjestöksi. Vuoden alussa jäsenjärjestöjen lukumäärä oli 35, kun Metsänhoitajaliitto, Luonnontieteen Akateemisten Liitto ja Ympäristöasiantuntijoiden Keskusliitto muodostivat uuden liiton, joka toimii nimellä Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu.

Tiedotteessa esitetyt jäsenmäärätiedot perustuvat Akavan jäsenjärjestöjen ilmoittamiin jäsenmäärin 1.1.2017.